torstai 12. heinäkuuta 2012

Match Show Hyvinkää

Keskiviikkona eli 11.7.2012 ajateltiin mennä Hyvinkäällä mätsäreihin treenaileen Lammin ryhmänäyttelyä varten. Lähdettiin joskus puoli viiden aikoihin illalla ja oltiin Hyvinkäällä perillä joskus viiden jälkeen. Ilmoitin Sampon isoihin koiriin.  Kehät alkoivat kuudelta ja päästiin aika pian kehään. Isoissa koirissa oli noin 50 koiraa. Paikan päällä oli myös aika paljon kultaisianoutajia, jotka olivat samassa kehässäkin kuin Sampo. Ite menin tervehtimään myös kahta kultsun pentua.

Parina meillä oli Amerikanakita se sai punaisen nauhan ja Sampo sinisen nauhan. Kun kaikki isot koirat oltiin käyty läpi, niin kaikki sinisten nauhan saanneitten koirat   menivät kehään, jossa valittiin neljä parasta.  Sampo käyttäytyi todella upeasti kehässä ja teki liikkeetkin oikein hyvin ja niinpä Sampo sijoittu SIN1 ja jatkoi Best in Show-kehään. Onneksi Sampo malttoi juosta vielä BIS kehässä hienosti ja loppu tulos oli sitten SIN1 BIS2. Sampo oli myös tuomarin suosikki :D Voin jälleen kerran olla taas ylpeä Sampostani, kun käyttäytyi niin hyvin :)


 
SIN1 BIS2 ja väsynyt koira poseeraa palkintojensa kanssa :)

 
2v
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti