sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Tampere KV 3.5 ja Seinäjoki RN 10.5

Kerron nyt pikaisesti Elmerin näyttelykuulumiset. Elikkäs 3.5 mentiin Tampereen KV näyttelyyn ja kultsui siel oli 79. Tuomarina oli Siret Lepasaar. Junnuluokassa oli 14 koiraa. Tuomari oli liiketuomari ja mukava, ja perusteli handlerille miksi sijoitukset meni näin. Elmeri liikkui ihan ok:sti yksilöarvostelussa, mutta ei kauheesti kiinnittänyt huomioo kun se näkin ihanan tyttökoiran, et meni vähän laiskemmin mitä yleensä :D Seitsemän junnuista sai ERIN ja me oltiin yksi niistä jotka sai ERIN ilman sijoitusta ja olin tosi tyytyväinen, sillä tuomari oli todella tarkka.

Arvostelu: Oikea koko, keskivahva luusto. Miellyttävä rungon vahvuus. Ystävällinen & pehmeä ilme. Alaleuka voisi olla hieman vahvempi. Kaulassa on aavistuksen liikaa löysää nahkaa. Oikea kaulan pituus. Voimakas selkä. Pitää selkää linjan oikein liikkeessä. Miellyttävä rintakehä ikäisekseen. Liikkuu oikealla askelpituudella, mutta takana saisi olla enemmän voimaa. Miellyttävä luonne. JUN-ERI 

10.5 mentiin Seinäjoelle ryhmänäyttelyyn, Nurmoon. Lähdettiin aikaisin aamulla jo ennen puol seiskaa ja perillä oltiin hyvissä ajoin. Tuomarina oli Kirsi Nieminen. Kultsui oli 40 ja junnuluokassa oli Elmerin lisäksi vain yksi koira.  Elmeri liikkui tosi hienosti ja seisoikin hyvin. Elmerin tulos ERI1 SA taas sain olla tyytyväinen Elmeriin.

Arvostelu: Erinomaista tyyppiä oleva uros, jolla on hyvä pää ja oikea ilme. Erinomainen kaula. Syvä rintakehä ja hyvä runko. Hyvin kulmautunut. Sopiva raajaluusto. Sujuvat liikkeet ja esiintyy hyvin. JUN-ERI1 SA  

Seuraavat näyttelyt on Järvenpäässä 24.5, mihin Sampokin pääsee :) Tuuriikin mennään näyttelyyn 25.5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti